Raasepori. Melontaretki Hyvinkään latu 2017 Melontaretki Imatralla Tiimiakatemia Creators Melontaretki Leivonmäen kansallispuistossa
Leppoisa kolmen päivän melontaretki erämaisen hiljaisella Kukkiajärvellä Pälkäneellä. Kalastusta, chillailua ja kokkausta Kevät on täällä ja pitkästä aikaa pääsee vesille. Pakkasimme siis kanootin kyytiin ja suuntasimme Päijänteen kansallispuistoon Melontaretki Vilppulankoskelle 3.6.2018. Vilppulankoski jakautuu kahteen uomaan, joista oikea puoli on leppoisaa kivien
Melontaretki saaristoluonnossa - Natura Viva Melontaretki inkkarikanooteilla Kuusamossa Kitkajoella välillä Käylä - Juuma noin 14 km. Lähde mukaan ainutlaatuiselle 13 kilometrin melontaseikkailulle pitkin Keravanjoen alajuoksua! Kajakkiretki alkaa Vantaan
Jongunjoen reitti on yksi Suomen tunnetuimmista melontareiteistä. Reitillä ei ole juurikaan järviä vaan se kulkee runsaasti pikkukoskia sisältävällä joella. Oulun kaupungin Nuorten työpajalaiset melomassa Oulujokisuistossa. Kayaking around Lempäälä in summer. Melontaretki Lempäälän ympäri kesäkaudella.
Vinkkejä melontaretkiin luonnon vesistöissä turvallisesti. Kesäkuun alussa kävin kajakkiretkellä Oulujärvellä. Keli oli ensimmäisenä päivänä kuoppainen, ja omat melontataidot pääsivät Melontaretkiä Koitajoelle kesäkuussa 2019. Järjestämme melonta ja kalastusretkiä Joensuusta käsin lähialueille.
Melontatunnelmia ja ihanaa jokimaisemaa Naarajoelta kaksikkokajakista, heinäkuulta 2021. Lue koko melontaretkiseikkailumme Keravanjoki kayaking: melontaretki Tikkurilankoskelta Vanhankaupunginkoskelle Toisena päivänä melontaretki kuljettaa sinut Saimaan Katosselän upealle luonnonsuojelualueelle, jossa saatat onnistua näkemään saimaannorpan. Matkan
Kaupallinen yhteistyö @melomofinland6192 Kävimme Bellan kanssa pienellä melontaseikkailulla Vaalan Kutujoella. Melontaretki Etelä-Konneveden kansallispuistossa Olen kokematon meloja, joten kokeilin miten sujuu 6 tuntia melontaa rauhallisella noin 5 km/h keskivauhdilla. Sujui se, 32
Lisätietoja: Melontaretki: Hämeenkoski - Lappila - Mommila - Oitti - Puujaa - Ryttylä - Leppäkoski - Turenki - Hämeenlinna. 28.7. - 30.7.2020 2 vrk melontaretki erämaiselle Kutujoen melontareitille. SUBTITLES
Melontaretki repoveden kansallispuistossa. Melontaretki Hämeenkoski-Hämeenlinna 2020 (4K UHD) Melontaretki: Hiidenveden tylsin osuus | 32km @ 5min | ASMR
20250925 Melontaretki Helsingin edustalla tags: Suomenlinna, Vallisaari, Kuninkaansaari, Vasikkasaari, Kruunuvuorensilta, Tämä oli meidän ensimmäinen useamman yön melontaretki kajakeilla Saimaalla, tarkemmin Luonterin luonnonsuojelualueella Melontaretki Lapissa
Melontaretki Repovedellä upeassa syyssäässä 19.09.2024 (oli kuin kesä) Melontaretki Koloveden kansallispuistossa 7-10.7 00:00 1. päivä: Kirkkoranta - Ukonvuori - Laajakaarre, 6km 09:24 2. päivä: MELONTARETKI VANTAANJOELLA | Vinkkejä ENSIMMÄISEN KANOOTIN hankintaan | 4K
Vaimon kanssa innostuimme melomaan Ivaljokea heinäkuussa 2021. Pari yötä kestävä melontaretkemme alkoi Kuttursta ja päätyi Lyhyt video kahden yön melontaretkeltä Etelä-Konneveden kansallispuistosta. Julma-Ölkyn melontaretki kestää noin 3 tuntia. Retki voidaan toteuttaa kajakki- , kanoottikalustolla tai SUP-laudalla. Järjestämme tämän melontaretken
RETKEN SISÄLTÖ 00:00 PÄIVÄ 1 00:11 Retken reitti kartalla 01:13 Astuvansalmi 03:13 Astuvansalmen kalliomaalaukset 05:44 Keskikesä on kuumimmillaan ja minä ja Mikael suuntaamme kanootin kanssa melontaretkelle Kuolimo -järvelle. Tämä parin
Melontaretki 2015 Creators on yksi Tiimiakatemian valmennusohjelmista. Edellisellä kerralla vierailimme Berliinissä, mutta tällä kertaa Leivonäen
Melontaretki Koitajoelle Melontaretki Mustionjoella! | Puhetta Seikkailemisesta | Nopea Retkilounas (resepti) #retkeily
Melontaretki yövesi 2016 Melontaretki Salamajärven kansallispuistoon 16-18 hlölle - Perhon Salamajärven kansallispuistoon melomalla! Käytettävissä 8 avokanootin paketti Hintaan 480 vuorokausi. Melo Jyrkkäniemeen tai Pitkälahteen ja vaella siellä
Melontaretki räntäsateeseen! Melontaretki Taipaleenjoella – Liperi, Pohjois-Karjala
Melomaan voi lähteä heti jäiden lähdettyä. Muista kuitenkin asianmukainen varustus, sillä vesi on vielä kylmää. Viikonlopun melontaretki Raaseporin vesille 29.-30. heinäkuuta Viikonlopun melontaretki suuntautui Raaseporin vesille. Retken
Joskus haave kulkee mukana vuosia, kuin hiljainen virta taustalla. Minulle se haave oli meloa kanootilla Kanadan erämailla. Moikka moi! Espoon ja Helsingin saaristo avautuu upealla tavalla kajakista käsin. Suosittelemme jokaiselle pistäytymään meloen Isän ja Pojan MELONTARETKI Erämaa-järvellä | Kalastusta | Kokkailua risukeittimellä | 4K
Melontaretki Etelä-Konneveden kansallispuistoon Matkaan lähdetään Iijoen latvavesiltä Iivaaran juurelta ja tavoitteena on meloa koko joki Perämerelle asti.
Melontakauden startti viime lauantaina Vantaanjoella. Puhetta ja vinkkejä mm. ensimmäisen kanootin hankintaan. Sananen myös Kohtaaminen majavan kanssa - melontaretki Kuolimolla
Melontaretki - Partioaitta Taipaleenjoki on 14 kilometriä pitkä joki. Se laskee Viinijärveltä Heposelälle Pohjois-Karjalan Liperissä. Joen pudotuskorkeus on
Melontaretki Etelä-Konneveden kansallispuistoon heinäkuussa 2025. Lähden melomaan Hanhitaipaleen satamasta ja Opastettu melontaretki Vatiajärvelle - Varjolan tila
MELONTARETKI REPOVEDELLÄ Melontaretki Koloveden kansallispuistossa 2019
4 päivän Melontaretki Saimaalla - Luonteri, Neitvuori Melontaelämys maagisella joella ja Saimaan norppavesillä 2 pv Created with Magisto ( Magically turn your everyday videos into beautifully edited movies, perfect for
Melontaretki Syötteen kansallispuistossa kesäkuussa 2020. Melontaa n. 22 km Kuivakoskelta Harrinrantaan. Matkalla 17 kpl 1 ja Yhden yön melontaretki Hartolasta Sysmään pitkin Tainionvirtaa. Melontaretki Espoon ja Helsingin Saaristoon? Upea Kokemus!
Käytiin Veetin kanssa melomassa kanootilla muutaman päivän retki Posion Livojärvellä,. Livojärveä kutsutaan myös Lapin Retkeen sisältyy: Ammattitaitoinen opastus, kajakit, melat, aukkopeitteet, melontaliivit ja tarvittaessa veden- ja tuulenpitävät melontatakit. Yritystapahtumat Yönyli retki Porkkalan edustalla. Pyörähdyksiä, räntäsadetta ja iloista tunnelmaa.
Melontaretki Helsingin edustalla Melontaretki helteisellä Ivalojoella 2021
Burgerit Tulikuumalla Kivellä Nuotiossa #shorts Melontaretki Kuusamosta Perämerelle - 300 kilometriä Iijokea Melontakauden avaus Mustionjoella! Näytän helpon retkilounas-reseptin ja puhun mm. seikkailemisesta ja kehopositiivisuudesta.
SMM koulutuksellinen melontaretki Jäätä ja hiekkarantoja - melontaretki Päijänteen kansallispuistossa Melontaretki, Tainionvirta, Hartola 4K
Syksyinen saaristoyö - Melontaretki Itä-Helsingissä - kajakki Lahden Vesisamoilijoiden melontaretki 15.6.2016 Joutjärvellä. Koitajoki - melontaretki itäisessä korvessa
Melontaretki Melontaretki upeassa säässä Repovedellä 19.09.2024
Mikä: Melontaretki urbaanissa Helsingin ympäristössä illan pimetessä. Tällä kahden tunnin retkellä edetään rauhallisessa tahdissa ihmetellen kaupungin valojen VisitTampere: Kayaking / Melontaretki | video by mertavision.com |
Nauti päivästä meloen kauniissa ja rauhallisessa järvimaisemassa. Asiantunteva opas ohjeistaa osallistujat melonnan alkuun, ja kertoo kaikki tarvittavat Melontaretki Käärmeluodoille (Created with @Magisto)
Auringonlaskun melontaretki Mustikkamaa - Melonta, kajakki Omatoiminen melontaretki Kuhmon erämaisilla vesillä - Wild Taiga
Melontaretki Äkäsjoelle - Yllas.fi Melontaretki Naarajoella, Pieksämäellä I created this video with the YouTube Video Editor (
Leppoisaa melontaa & evästauko saaressa. Retki on neljän tunnin mittainen ja se järjestetään perjantai-iltaisin klo. 20.00-00.00. Emme melo kilometritavoitteet Melontaretki Oittaa, Bodominjärvi
saaristomeren melojat retki. Pärjänjoki melontaretki, Taigavire Syöte
Nautinnollinen melontaretki Äkäsjoella: Retki sopii niin aloittelijoille kuin kokeneemmille melojille. Aluksi jokainen osallistuja opastetaan käytettävään… Parin tunnin melontaretki Bodominjärvellä. Kajakit vuokrattiin Suomen Ladun vuokraamosta, Oittaalta. Two hours of kayaking in Kajakilla Tallinnasta Helsinkiin | Melontaretki Suomenlahden yli
Vaellus Kanadan Erämailla – 930km Melontaretki Yukon-joella Melontaretki Liesjärveltä Turpoonjokea pitkin Kuivajärvelle. Reissu tehty toukokuussa 2021. #turpoonjoki #retkeily
Isän ja Pojan Melontaretki Lapissa (Posion Livojärvi) | RETKEILY ja VAELLUS Melontaretki Julma- Ölkkyyn auringonlaskun aikaan - melontaretki Juhannusviikonlopun kanoottireissu Länsi-Lapissa. Harrin narraamista ja jännittäviä koskia. Musat: Joona Kivinen @yonastone.
Melontaretki Vilppulankoskelle Pojan kanssa loman päätteeksi melontaretkellä Repoveden kansallispuistossa. Lähtöpaikka Lapinsalmi, josta meloimme Keväinen melontaretki
Klippi kanavan alkuajoilta 2019. Kuka muistaa? :) Description sisältää mainoslinkkejä - mainoslinkit merkattu * -merkillä! Siuntionjoki – Melontaretki Suomen Amazonilla | Kajakilla Siuntion kirkonkylältä merelle
Myrskyinen melontaretki Oulujärvellä SUB Tällä kertaa pyörä jää kotiin ja lähdemme melontaretkelle pitkin Siuntionjokea, jota kutsutaan usein leikillisesti Suomen
Reskueteamin melontaretki Kitkajoen yläosalle 19.7.2019 Turpoonjoen melontaretki packrafteilla.